Tarkoitukseni on ollut julkaista tässä blogissa uudelleen myös kirjoituksia aiemmasta Vastapaavi-blogistani. Tässä olisi sellainen: kirjoitus Chisusta, alkuperäiseltä päiväykseltään 30.6.2011.


Vihainen kolmekymppinen mies oppii arvostamaan Chisua


En pidä itseäni ennakkoluuloisena henkilönä, mutta tämän tapauksen kanssa kesti aika kauan. Chisun debyyttilevyn hitti "Mun koti ei oo täällä" on kyllä komea balladi, mutta jokin sen sanomassa viilsi paperihaavaa sydämeen. Psychobabble ja huonojen naistenlehtien retoriikka tulivat mieleen. Halutti kysyä laulajattarelta: tarkoittaako koti sinulle mitään muuta kuin sitä interiööriä, jonka näit Glorian sisustuserikoisnumerossa?

Sitten tuli Chisun toinen levy ja sen ensisingle Baden-Baden, joka pisti pienen pään vielä pahemmin pyörälle. Kepeän popkappaleen tekstissä työpaikkansa menettänyt kertoja keksii lyödä rahoiksi pullottamalla kyyneleensä ja myymällä ne terveysvedeksi Keski-Euroopan kylpylöissä asioiville jupeille. Raastoin hiuksia päästäni. Emoalbumi Vapaa ja yksin ilmestyi. Kuukausien mittaan se kasvoi aikamme toiseksi isoimmaksi hitiksi Jenni Vartiaisen jälkeen. En tajunnut. Pikkusiskoni kuunteli Chisua. Kävin juopottelemassa Mikkelissä, ja siellä kolmekymppiset ihanat työläisnaiset kuuntelivat Chisua. Kolmannen päivän aamuhumalassa aloin tajuta.

Sitten kului taas aikaa, yli puoli vuotta. Tuli juhannus, ja lauantaiaamu, jolloin en osannut soittaa Led Zeppelinin, Leevi-tribuuttilevyn ja vastaavien muodostamasta valikoimasta mitään muuta kuin Chisun kakkoslevyä. Soitin sitä vielä kotonakin, nauroin itselleni ja soitin, lupasin kirjoittaa tästä oudosta levystä, joka on sekä huono että nerokas ja juuri siksi suurmenestys.

Perusasiat Chisusta: upea säveltäjä ja sovittaja. Kukaan ei voi kiistää tämän suvereenin poptaiteilijattaren kykyä pelata erilaisilla popin traditioilla ja kuorruttaa ne klassisilla melodioilla. Hyvin ontuva sanoittaja. Kielikuvat menevät aivan vinksalleen, maailmankuva on juuri sen liikaa Cosmopolitania liikaa lukeneen Sibelius-Akatemian opiskelijan. Jos Von Hertzen Brothersin hippitylsimykset ovat teknisesti päteviä miespuolisia diibadaabailijoita, niin Chisu on samaa feminiinisessä kontektissa... mutta minä kuuntelen Chisua aika kevyesti mieluummin.

Ja miksikö? Koska Chisu ei laula kosmisesta rakkaudesta. Chisua ei voi kuvitella imemässä rakkauden mahlaa äiti Amman pikkusormesta. Oli Chisu sitten hyvä tai ei, ihan samassa baarisäätöjen, sotkuisten lakanoiden, aamuviideltä viimeistä siideriä juodessa heräävien ajatusten ja huonosti harkittujen Facebook-päivitysten maailmassa se on elänyt. "Miehistä viis!" -biisissä ei ole taitavan Bond-pastissin alla oikein mitään muuta pointtia kuin aito tunnetila. Parisuhdeväkivaltabiisi "Sama nainen" on suunnattoman pateettinen, mutta kun voi vain kuvitella, millaisia tunteita se herättää ihmisissä, joita asia koskettaa henkilökohtaisesti, tuntuu tuon kirjoittaminen todella typerältä. Superkepeä "Saaliit" on ehkä sittenkin aika fiksu analyysi tietyntyyppisistä parisuhteista, eikä se keskisormennäyttö, jona sitä alun perin pidin. "Etsijät" on aidosti koskettava tunnetila-analyysi ja "Yksinäisen keijun tarina" toimii kyynelkanavat avaavalla tavalla, jos muistaa juoda kymmenisen alkoholiannosta ennen sen kuuntelemista.

Se Baden-Baden... olisiko siinäkin kuitenkin pointti? Se on itse asiassa aika vittumainen, terävä biisi. Eiköhän se ole ironinen kannanotto siihen, miten meitä ohjaileva kapitalistinen koneisto pystyy muuttamaan herkimmänkin inhimillisen tunteen rahan ansainnan välineeksi. En edes mene siihen, millaista ironiaa Chisun tällä nimenomaisella kappaleella ansaitsemista euroista syntyy.

Oma suosikkikappaleeni on kuitenkin näennäisen hilpeä pettämisbiisi Kerrasta poikki. Se on taidokas Motown-pastissi, jonka tekstissä ei oikeastaan sanota mitään kovin kummallista. Mutta miksi me pidämme Motown-klassikoista? Koska niissä sävellys, sovitus ja sanoitus pelaavat täydellistä yhteispeliä jonkin perusasian ilmaisemiseksi. En ole kuullut suomenkielistä popkappaletta, jossa tässä olisi onnistuttu paremmin. Siinä ei ole mitään syvällistä, siinä ei ole mitään älykästä, ja siinä on onnistuttu kaikessa.