Vanhassa blogissani julkaisin muutaman kuukauden ajan countdownia Suomen suurimman musiikillisen neron, Kauko Röyhkän, 50 parhaasta biisistä. Sarja jäi kesken, mutta nyt, Kaukon ollessa vielä paremmassa vedossa, voisin palata asiaan. Julkaisen ensin tietyin välein nämä tuolloin kirjoittamani analyysit ja jatkan siitä sitten ykköseen asti.
Huomautettakoon, että koska noudattelen tuolloin laatimaani listaa, ei mukana tule olemaan viime keväänä ilmestyneen Kaksi lensi tuulen mukaan -levyn biisejä. Tämä on toki epäoikeudenmukaista, koska levy on saatanan kova, Röyhkän paras 18 vuoteen. Toisaalta voi ajatella niinkin, ettei muutaman kuukauden kuuntelulla voi asemoida biisejä vertailussa sellaisiin, joita on kuunnellut vuosikaudet.
50. Majuri Thompson (Onnenpäivä, 1983)
Kauko Röyhkä on kirjoittanut paljon kappaleita syrjityistä, erilaisista teini-ikäisistä, jotka eivät sopeudu ympäristönsä sosiaalisiin normeihin. Varsinkin 1980-luvulla hän teki myös biisejä, joissa kuvastui lapsuuden magiikka, fantasian ja todellisuuden saumaton sulautuminen toisiinsa. Melko tuntematon albumiraita "Majuri Thompson" on kuitenkin poikkeus sikäli, että sen voisi luokitella sillaksi näiden kahden aihemaailman välillä.
Kuten niin monessa 80-luvun alkupuolen Röyhkä-biisissä, tässäkin tähtiroolin saavat Riku Mattilan kitara ja Heikki Tikan rummut. Mattila on aina ollut mestari löytämään suomirockin konventioista poikkeavia kitarasoundeja, eli toisin sanoen soittamaan ilman säröpedaalia. Majuri Thompson alkaa tummasävyisen salaperäisellä kitarateemalla, mutta jo muutaman tahdin jälkeen Röyhkän laulu ja Tikan marssityylinen rumpukomppi liittyvät mukaan. Näiden varaan kappaleen säkeistöt rakentuvatkin. Kertosäkeessä rumpukomppi muuttuu ilmavammaksi ja taustalle tulee vaivihkainen huvipuistomainen urku, jotka yhdessä korkeammaksi ja puhtaaksi muuttuvan laulun kanssa synnyttävät avarista taivaista ja vuoristomaisemista muistuttavan fiiliksen. Kertsi huipentuu sitten Tikan mahtipontiseen rumpubreikkiin ja Mattilan yhtä mahtipontiseen variaatioon kappaleen perusteemasta. Kappale koostuu yksinkertaisesti saman kaavan toistosta kolme kertaa, ja lopussa feidataan samaan kitarateemaan, niin että kuunnellessa biisiä repeatilla syntyy hupaisa ad infinitum -vaikutelma.
Sanoitus rakentuu eräänlaiselle kuulijan hämäykselle. Avaussäkeet "Pistoolivyö sido lantiolle / viidakon yö, ota machete myös" eivät varsinaisesti johdata ajatuksia realistisen ihmiskuvauksen pariin. Toisaalta musiikin ja sanoituksellisten kliseiden yhteisvaikutelma on huvittavan seikkailukirjamainen, varsinkin kun Röyhkä puhelaulaa säkeistöt koomisen mahtipontisella äänellä, joka muistuttaa etäisesti vanhan koulukunnan leffatrailereista. Nimihenkilö tuodaankin esiin Indiana Jones -tyyppisenä hahmona: "Temppeleiden valo kummallinen / sua kutsuu, sua majuri Thompsonia." Säkeistön lopussa tuodaan varovasti esiin tekstin varsinaista aihepiiriä: "Kaupunki on kasa panssaria / joka saartaa sua, majuri Thompsonia." Kyse on eskapismista.
Lopullisesti Röyhkä paljastaa korttinsa kertosäkeessä, jonka merkitystä vielä alleviivataan erilaisella, huomattavasti vilpittömämmin tunteellisella laulutyylillä: "Lensit yli vuoristojen / lensit yli taivaiden / nuoren pojan moottoreilla / nuoren pojan haaveilla / satumaailmaan..." Majuri Thompson on murrosiän kynnyksellä kamppailevan pojan itselleen luoma fantasiavalepuku.
Teksti noudattaa klassisen draaman kolmen näytöksen kaavaa, kuten moni muukin Röyhkän tuotos. Kun aluksi on esitelty lähtötilanne, on seuraavaksi vuorossa muutos tai kriisi. "Kaupunkia", eli karua todellisuutta, ei voi ikuisesti paeta. "Viidakon yö, varo kaupunkia / Varsinkin, hei, varo nuorisoa / Niille olet lelupyssyinesi / joku hullu, jota on lupa potkia." Sankarifantasia murenee hetkessä, kun "isot pojat" tulevat näyttämään omituiselle nörtille kaapin paikan. "Pitkälle et mene sankarina / Pakenet, ja ne nauravat sua / Loppunut on sinun lapsuutesi / Älä leiki enää majuri Thompsonia." Vaikka fyysiseltä väkivallalta tässä vältyttiinkin, jotain paljon tärkeämpää on lyöty rikki, nimittäin usko mielikuvituksen voimaan. Toisaalta Röyhkän näkökulmasta tämä on välttämätön kriisi, jota ilman ei synny aikuista ihmistä.
Kolmannessa, puolikkaan mittaisessa säkeistössä esitellään lopputulos. "Viidakon yö, tyhjä kiitorata / Pistoolivyö, sama machete myös / Lojuvat lelulaatikossa, on Thompson alas ammuttu taivaalta." Sankaruuden tunnuksista on tullut koomista rekvisiittaa, ja tästä loppukohtauksesta itse päähenkilö loistaa poissaolollaan. Ehkä hänkin on liittynyt kaupungin nuorisoon. Röyhkä on eräissä muissa kappaleissaan (kuten "Jos alkaa pelkäämään") esittänyt näkemyksen, jonka mukaan sosiaalisista normeista poikkeavan yksilön kannattaa sittenkin näennäisesti sopeutua tavisten maailmaan ja säilyttää oma identiteettinsä piilossa jossain pinnan alla. Tämä lienee mahdollista myös Majuri Thompsonin päähenkilölle, mutta tiettyä tragiikkaa lapsuuden loppumiseen toki liittyy, ja halutessaan biisin voi tulkita hyvinkin synkäksi. Vaikka kertosäe pysyy koko ajan sanasta sanaan samana, aivan lopussa sen imperfektimuotoisuus saa yhtäkkiä kaihoisaa pohjaväriä.
Paitsi että tekstin draamankaari toimii täydellisesti, lisätehoja irtoaa myös toisesta näppärästä kirjallisesta keinosta, nimittäin sanatoistosta. Pistoolivyö ja machete ovat tekstin välttämätöntä rekvisiittaa, joiden luonne muuttuu sankaruuden tunnuksista tragikoomiseksi rihkamaksi. Viidakon yö -termin jatkuva toisto taas vihjaa näkemykseen elämästä eloonjäämistaisteluna. Tässä Röyhkä rinnastaa seikkailukertomusten fantastiset vaarat kaupungin nuorison tarjoamiin vähemmän eksoottisiin, mutta paljon konkreettisempiin vaaroihin. Asfalttiviidakko on päähenkilön koettelemusten varsinainen paikka, eikä siellä ole käyttöä pistoolille tai machetelle.
Musiikillisesti Majuri Thompson on eräänlainen pienoismusikaali sikäli, että sovitus myötäilee tekstiä ja korostaa sen ratkaisevia elementtejä juuri oikealla tavalla. Emoalbumi Onnenpäivä on Röyhkän ainoa vielä uudelleenjulkaisematon 80-luvun levy, ja ensimmäisen sukupolven remasteroimaton cd ei välttämättä tarjoa parasta mahdollista elämystä ainakaan tämän kappaleen suhteen. Olen kuitenkin taipuvainen tulkitsemaan miksauksen, jossa volyymi nousee jyrkästi kertosäettä kohti, tietoiseksi ratkaisuksi. Kappale on eräänlainen musiikillinen vuoristorata suvantovaiheineen ja jyrkkine mäkineen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti