Miksi rockbändit ovat niin huonoja?

Pari viikkoa sitten Mervi Vuorela kirjoitti Ylen nettisivuille kolumnin, joka herätti musiikkiasioita seuraavassa nettiyleisössä valtaisan vesilasimyrskyn. Mervi kysyi, miksi naisbändit ovat niin huonoja. Asiasta kiinnostunut lukija on varmaankin jo tutustunut kolumniin, mutta tässä linkki: http://yle.fi/musiikki/c-puoli/mervi-vuorela-miksi-naisbandit-ovat-niin-huonoja

Mitä tahansa mieltä kirjoituksesta onkin, se pisti ainakin ajattelemaan. Tämä on vakaan uskomukseni mukaan hyvän kolumnin melko pitävä merkki. En viitsinyt ensi alkuun kuitenkaan kommentoida sen laajemmin - monestakin syystä. Ensinnäkin tunnen Mervin baarituttupohjalta, ja toistensa tekemisiä ja sanomisia internetissä kommentoivat puolitutut ovat ärsyttäviä. Toiseksikin tuo kolumni alettiin välittömästi ymmärtää kolossaalisella tavalla väärin, ja nettikeskustelu eräissä ryhmissä liiteli sellaisiin absurditeetin sfääreihin, joihin vain nettikeskustelu voi yltää. Silloin ei viestin, parin jälkeen ole alkuperäisellä argumentilla enää mitään väliä, kun osallistujat puhuvat jostakin aivan muusta ja tuntuvat haluavan ennen kaikkea vihata jotakuta.

Nyt on kenties se hetki, kun minäkin voin sanoa sanani. Nyt ei tarvitse enää olla samaa eikä eri mieltä, se juna meni jo. Tämä ei siis olekaan kannanotto Mervin kirjoitukseen, vaan sen innoittamaa jatkopohdiskelua. Uskoisin, että kolumnisti haluaa ja kaipaa rahallisen palkkion ohella nimenomaan sellaista.

Ymmärrän täysin näkemyksen, jonka mukaan naisbändit ovat keskimäärin noloja ja huonoja. Niin ne minustakin ovat. Mervi Vuorela voisi kyllä olla eri mieltä siitä, mitä aion seuraavaksi sanoa: rockbändit soittajien sukupuolesta riippumatta ovat keskimäärin noloja ja huonoja.

Määritellään tässä vaiheessa käsitteistö. Rockbändillä tarkoitan nyt mitä tahansa kitara-basso-rummut-laulu -kokoonpanoa, joka soittaa "yksinkertaisia" aiheita käsittelevää rokkia. AC/DC, Motörhead, Hurriganes, Hellacopters, Wolfmother, Sweatmaster. Siinä liuta pelkästään miehistä koostuvia yhtyeitä, jotka edustavat minulle pahinta pahuutta - musiikkia, jolla ei ole merkitystä. En halua laittaa sanoja toisten suuhun, mutta Mervin kirjoituksesta jäi tunne, että käsiteltiin nimenomaan tämäntapaista musiikkia.

Stereotypiat: tätä musiikkia tehdään sotkuisilla kellaritreeniksillä, esitetään "hikisillä klubeilla", ja merkityksen perään kyseltäessä voidaan aina vedota siihen, että "se on vaan rokkia".

No, en ole tietenkään kieltämässä ketään käyttämästä aikaansa moiseen. Onhan se harmittomampaa kuin vastaantulijoiden mätkiminen kaljapäissään - perinteistä miestoimintaa sekin, jos olen oikein ymmärtänyt. Tälle materiaalille on yleisönsä. Niin on Twilightille, True Bloodille ja Rate My Dinner In Random Obscure Townillekin. Luultavasti kaljanjuonnin taustamusiikiksi sopiva paska on sellainen itikka, joka kestää ydinsodankin.

Naisbändien ongelma tässä kuviossa on väärällä pelikentällä pelaaminen. Vagina ei estä ihmistä olemasta kaljaa juova urpo, mutta koko tämän rokkibändiroolileikin ovat luoneet miehet, joille miesten ja naisten välillä on jännitettä ja ongelmia aiheuttava kuilu, vaikka kaikki naisrokkarit eivät kokisikaan asiaa näin. Jos menee treenikämpälle bändinä, on naisbändi. Kyse on jostain samanlaisesta kuin Kokoomuksen määritellessä itsensä työväenpuolueeksi. Joku muu ehti jo määritellä työväenpuolueen käsitteen. Teoriassa on mahdollista, että yksittäinen kokoomuslainen olisi aidosti työväen asiaa ajava (tosin ensin pitäisi määritellä työväki), mutta tällähän ei ole väliä, koska kokoomuslaisena hän asemoituu automaattisesti omistavan luokan sylikoiraksi. Se ei ole tämän yksittäisen kokoomuslaisen vika, mutta jos hän on fiksu, hän ottaa tosiasiat huomioon.

Samoin kitararockbändiksi ryhmittäytyvä joukko naisia pelaa pelikentällä, jonka sovinistiset miehet ovat jo kauan sitten vallanneet. Naisbändi voi joko imitoida jätkämäisyyttä tai harrastaa reaktiivista anti-jätkämäisyyttä riot grrl -tyyliin - ongelmana vain se, että tuo jälkimmäinenkin on oikeasti jätkämäisyyttä.

Jos tätä miettii, ei tarvitse ihmetellä, miksi "naisbändit" ovat paskoja. Bändi on näköjään sukupuolikonstruktio. Terve mies tai terve nainen ei lähde sellaiseen.

Maailmahan on täynnä nerokkaita naismuusikoita. Moni toimii sooloartistina - ja muistettakoon, että romanttisen taidenäkemyksen mukaan oikea taide voikin syntyä vain yhden ihmisen visiosta. Onhan meillä kuitenkin vaikkapa huikea luovuuden ilmentymä nimeltä Yona, joka johtaa molempia sukupuolia edustavista muusikoista koostuvaa isoa orkesteria ja ylittää nauraen kaikki genrerajat ja stereotypiat. Ei tunnu siltä, että hänen tarvitsisi edes kommentoida rooliaan "naisena". Nämä rajat voidaan ihan oikeasti rikkoa vain piittaamattomuudella. Me kaikki saamme kutsuja monenlaisiin peleihin. Ei niihin ole pakko reagoida.