Tänä syksynä olen päättänyt viettää 30-vuotistaiteilijajuhlaani. En ole täysin varma asioiden ajoittumisesta, mutta melko varmasti kirjoitin syksyllä 1990, 12-vuotiaana, ensimmäistä laajempaa proosateostani Fimnonin kuningas. Se jäi itsessäänkin kesken; sen tarkoitus oli olla trilogian ensimmäinen osa, muiden osien nimiksi oli suunniteltu Sarbad Achorin salattu valtakunta ja Suuri voitto.
Sattumalta Fimnonin kuninkaan valmiin osuuden sisältävä kirjoitusvihko on minulla edelleen hallussani. Taiteilijajuhlan kunniaksi olen päättänyt translitteroida tekstin tänä syksynä tähän blogiin. Lyijykynänjälki on vähän haalistunutta, vaikka käsialani olikin vielä tuolloin nätti. Kaikista erisnimistä en enää saa itsekään selvää enkä kaikkia myöskään muista. Tekstimassaakin on sen verran, että ihan yhdeltä istumalta en sitä tähän pysty naputtelemaan. Mutta tästä lähtee. Ongelmat nimien kanssa olen pyrkinyt ratkaisemaan muistitiedon ja yleisen päättelyn varassa.
Olen myös lisännyt hieman kappalejakoja, koska nähtävästi en vuonna 1990 tajunnut, että sellaisiakin pidemmässä proosassa harrastetaan.
____________________
1. luku: Neuvottelu
Viestintuoja ratsasti. Hän ratsasti yötä päivää, pysähtymättä, kunnes hän tuli Robzimetsän laidalle. Siinä robzit pysäyttivät hänet.
"Seis!" sanoi joukkion johtaja. "Tapanamme on ollut pysäyttää kaikki kulkijat tässä."
Johtaja oli pitkä ja hoikka ja hiukset pitkät ja vaaleat, robzien tapaan.
Viestintuoja, harbigilainen sotilas, nielaisi nopeasti paperin.
"Olemme saaneet tietoomme", robzi jatkoi, "että tästä ratsastaa näinä aikoina viestintuoja. Oletko sinä kenties se?"
"En", viestimies sanoi ja teeskenteli hämmästynyttä. "Voitte tarkastaa minut. Ei minulla mitään viestiä ole."
Robzit tarkastivat hänet perusteellisesti. Mutta ei löytynyt mitään. Sotilasta nauratti robzien turha vaivannäkö.
Lopulta hänet päästettiin läpi. Hän jatkoi ratsastamista, ohitti Esthilgin kahlaamon Jättivirralla ja ylitti Vartiovuoret. Sitten hän pysähtyi Ympärysvuorten viimeisen kallioseinän eteen ja lausui: "Argow!"
Seinämään ilmestyi aukko, josta kurkisti nuorukainen.
"Ai, Mitheil!" hän huudahti. "Tule sisään. Mitä asiaa sinulla on?"
"Olen viestiä tuomassa", sanoi Mitheil tärkeän näköisenä. "Ja arvaas mitä, jouduin oikeaan seikkailuun!"
"Oho!" toinen sanoi. "Mutta sitten sinun pitää kiirehtiä."
Mitheil ratsasti avaraa käytävää pitkin noin 500 metriä. Sitten hän yhtäkkiä putkahti tielle, joka kiersi suurta järveä. Hän ravasi niin kovaa tietä pitkin, että vastaantulijat pakostakin väistivät.
Sitten hän tuli kohtaan, jossa suuri joki laski järveen. Se oli Harmaavirta. Sen vartta lähti toinen tie. Se johti joenrantaa ja peltojen vierestä.
Sitten hän tuli majataloon, jonne aikoi jäädä yöksi.
Maa oli Berbania.
Majatalossa yövyttyään hän lähti taas ratsastamaan ja tuli pian taas tien risteykseen. Siitä hän kääntyi ja pari tuntia ratsastettuaan tuli suureen Kultakaupunkiin, Berbanian pääkaupunkiin.
Hän hiljensi vauhtia ja pysähtyi linnan eteen. Portilla Mitheil lausui tunnussanan ja pääsi sisään.
Hän tapasi kuninkaan, Vefurbar VI:n.
"Oi kuningas", Mitheil sanoi, "minulla oli viesti, mutta jouduin nielaisemaan sen, kun robzit hyökkäsivät kimppuuni. Muistan kuitenkin sen ulkoa."
"No", sanoi Vefurbar, "mikä on tuo viesti ystävältäni Bregaradilta?"
"Bafatz on piiritetty ja robzit ahdistavat sitä. Tämä on viesti."
"Hyvä, voit mennä", sanoi Vefurbar. "Lähetän kyllä apua, älä huoli."
Mitheil lähti ja kiersi nyt Adcemen tasangon kautta. Siellä asui vöftejä, mutta nyt niitä ei näkynyt.
Vefurbar kutsui poikansa Zernon luokseen.
"Zerno", hän sanoi, "varusta sotajoukko. Meidän täytyy lähteä Harbigiin; Bafatz on piiritetty. Robzit tietysti."
"Hyvä on, isä", Zerno sanoi ja lähti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti