Kuoriaiskirjat lopettaa , ja asialla on minullekin henkilökohtaista merkitystä, julkaisihan ystäväni Tuomas Saloranta kustantamonsa kautta kaksi ensimmäistä teostani - pienoisromaanin Erämaan morsian ja Nuoruus-sarjan aloittavan romaanin Katse aurinkoon - samoin kuin jo näitä ennen novellini Ei mitään muuta kuin sanat antologiassa Me emme valehtele ja muita puolueen hyväksymiä kertomuksia. Tämä Kuoriaiskirjojen lopetuspäätös ei tullut minulle tai muillekaan lähipiiriläisille yllätyksenä, vaan siitä on tiedetty talvesta asti, mutta ehkäpä virallinen lopettamisilmoitus tarjoaa hyvän syyn muistella hieman yhteistyötäni kustantamon kanssa.
Tuomas on tosiaan vanhimpia ja parhaita ystäviäni, ja vuonna 2014, kun olin ajautunut kirjallisten kunnianhimojeni kanssa pieneen kriisiin, Kuoriaiskirjat näyttäytyi kiinnostavana vaihtoehtona. Kustantamo oli silloin päässyt kunnolla vauhtiin ja julkaisi merkittävän määrän kirjoja, muistaakseni hyvinkin toistakymmentä vuodessa. Olin tietysti seurannut hankkeen alkuvaiheita lähietäisyydeltä ja sainpa yleensä uudet julkaisutkin hyllyyni maksamatta ja pyytämättä, siltikin vaikka Tuomaksen alkuperäinen pulp-vetoinen linja ei ehkä vastannut niin tarkkaan omia makutottumuksiani lukijana tai kirjoittajana. Tietysti minua silti kiinnosti, mitä hän Kuoriaiskirjojen kanssa teki ja julkaisi ja miten hanke tulisi menestymään. Pidin selvänä, että hänellä oli julkaisupoliittisesti oma, muista alan toimijoista poikkeava linjansa; lisäksi saatoin todeta, että Kuoriaiskirjojen toiminnan tietty epämuodollisuus viehätti minua ja muistutti vaikkapa monista rock-historiankirjoituksessa ihannoiduista itsenäisistä levy-yhtiöistä. Asiat olivat niin kuin ne sovittiin, ja jos Tuomas innostui jostakin teoksesta, hän saattoi sen markkinoille ajattelematta juurikaan, mitä makutuomarit tai ostava yleisökään olisivat siitä mieltä.
Viitaten tuohon omaan kriisiini, olin vuonna 2013 saanut kokea melkoisen pettymyksen ison valtavirtakustantamon ja sille tyrkyttämäni realistisen romaanin kanssa. Teos oli omasta mielestäni hyvä ja siinä ajanhetkessä tarpeellinen ja tärkeäkin, mutta portinvartijoiden ohi tuntui olevan mahdotonta päästä. Siinä kariutui mielessäni aika merkittäväksi noussut aikalaisproosan kirjoittamisen projekti, ja hetken aikaa vaiheiltuani totesin, että tilanteesta päästäisiin eteenpäin tekemällä jotakin aivan muuta ja lähestymällä mahdollista julkaisua aivan eri näkökulmasta.
Niinpä tulin ajatelleeksi Kuoriaiskirjoja. Oli käytännössä selvää, että jos vain kirjoittaisin jotain kustantamon profiiliin edes väljästi sopivaa ja muut peruslaatuvaatimukset täyttävää, haluaisi Tuomas julkaista sen. Syntyi vuosia vanhempaan novelliin perustuva goottilainen romanssi Erämaan morsian, joka mahtuikin vaivatta kustantamon ohjelmaan ja ilmestyi itsenäisyyspäivänä 2014 itse asiassa kätevästi yhtä aikaa toisen pienoisromaanin, Eero Korpisen teoksen Jouluksi kotiin, kanssa.
Synkistelevä teokseni ilmestyi jossain mielessä onnellisten tähtien alla. Jo sen julkkareissa Vaasankadun Molotow-baarissa oli kymmeniä ihmisiä, jotka myös ostivat kymmeniä kirjoja. Lisäksi se pääsi vähälevikkisen kirjallisuuden laatutukilistalle, minkä seurauksena sitä ostettiin mukavasti kirjastoihin ja se pääsi jonkin verran voitolle. Tämän myötä aloin ymmärtää, miten tärkeitä kirjastotilaukset tässä pienkustantamotoiminnassa ovat. Ja senkin, että vastaavat poikkeukset huomioiden ne ovat keskimäärin olleet koko ajan laskussa näinä kurjistuvina aikoina.
Mutta vielä ei taivaalla näkynyt synkkiä pilviä. Vaikka Erämaan morsian ei saanut suurta huomiota tai yksimielisiä kehujakaan, kokemukset teoksen julkaisuprosessista olivat hyvin positiiviset siihen nähden, että se alkoi sivuprojektina ja tarpeesta saada julkaistua edes jotakin. Tuomaksen eetokseen kuuluu, että vaikka rahaa oli rajallisesti, hommat piti tehdä hyvin. Kirjojen piti näyttää hyvältä ja sisältönsä kaltaisilta, taitto ja oikoluku jne. piti tehdä asiallisesti ja ammattimaisesti. Näistä myös maksettiin alan osaajille sen verran kuin voitiin, ymmärtääkseni toiminnan mittasuhteisiin nähden hyvinkin kohtuullisesti.
Ja kirjailijahan sai ns. Tolkien-diilin, eli jos teos meni voitolle, puolet tuotoista - tarvitsematta piitata tappioista.
Ei ole minun asiani spekuloida, missä määrin tarkemman markan politiikka olisi auttanut Kuoriaiskirjojen toimintaa. Ehkä olisikin, mutta silloin homma olisi varmasti tuntunut kaikista asianosaisista nihkeämmältä ja tavallaan vähemmän arvokkaalta. Kun mainittavia rahasummia ei ollut tulossa kenellekään kuitenkaan, ymmärrän hyvin sen, että satsattiin laatuun ja hyvään meininkiin. Ilman laskevia kirjastotilauksia tämä yhtälö olisi ehkä voinutkin toimia. Mutta tiedän tunnusluvuista niin onnekkaan vähän, että tämäkin on vain arvailua.
Pari vuotta Erämaan morsiamen jälkeen aloin kirjoittaa Katsetta aurinkoon. Historiallinen romaani(sarja) on hankkeena luonteeltaan sellainen, että se voisi olla vaikka valtavirtaakin, joten varhaisessa vaiheessa jouduin päättämään, millaista julkaisukuviota lähtisin nyt tavoittelemaan. Mutta oikeastaan se ei vaatinut miettimistä, vaan pidin alusta asti selvänä, että haluaisin julkaista senkin Kuoriaiskirjojen kautta, varsinkin kun Tuomas suostui ilman muuta. Tiesimme toki molemmat, että tämä tarkoittaisi toimimista nollabudjetin ja marginaalin rajoituksissa, ja lisäksi valmistumassa oli romaani, joka sopisi Kuoriaiskirjojen perustyyliin vielä huonommin kuin debyyttini.
Toisessa vaakakupissa painoi sitten se, että tiesin saavani Kuoriaskirjojen kautta Katseen julki vaivatta, nopeasti ja sellaisena kuin halusin - ja että tuloksena olisi silti kaunis, hyvin toimitettu, kaikki laatuvaatimukset täyttävä kirja.
Ennuste toteutui molemmilta osin. Teos ei saanut kummoista huomiota tai niitä kirjastotilauksiakaan. Tapahtumamyynti kärsi epäilemättä siitä, että tyypillinen Kuoriaiskirjojen kojulla piipahtava asiakas ei ollut niin kiinnostunut väljästi realismiin lukeutuvasta historiallisesta romaanista.
Toisaalta ystävät, kylänhenkilöt ja kirjailijakollegat ovat antaneet romaanista järjestään kiittävää palautetta, ja merkittävä osa kiitoksista kuuluu kustantajalle, jonka ansiosta käsikirjoituksestani tuli kirja - sellainen, josta eräskin ystäväni julkkareissa totesi sitä hypistellessään: "Tää on vaan niin kaunis esine."
Katse aurinkoon -prosessin aikana ehdimme tietysti Tuomaksen kanssa puida moneen kertaan näitä kysymyksiä, eikä meillä kummallakaan varmaan ollut mitään harhaluuloja sen suhteen, kuinka tuottavaa liiketoimintaa tässä oltiin harrastamassa. Tietysti olisi ollut toivottavaa saavuttaa ainakin plus-miinus nolla -tyyppinen lopputulos.
Sekään ei onnistunut, mutta toki monet muutkin seikat vaikuttivat siihen, että kustantamon pyörittäminen kävi lopulta mahdottomaksi. En ala niitä Tuomaksen puolesta selostaa.
Kuoriaiskirjat julkaisi sellaisia kirjoja, joista sen omistaja innostui ja joita hän halusi julkaista. Suoraa seurausta tästä ovat omatkin kaksi ensimmäistäni. Kaikki toimi aina hyvin, kun toiminnan rajat vain tiedosti.
Kepeät mullat siis.
Teoksia, esim. omiani,saa toki edelleen ainakin Aavetaajuuden verkko- ja kivijalkakaupasta.
