Viime kesänä tein kaksi seikkailuretkeä Malminkartanoon ja Kannelmäkeen. Tarkoitus oli omaksua tausta-aineistoa tuolloin suunnittelemaani Lähiöromaaniin. Nyt vuoden kuluttua sitä on valmiina kokonaiset kahdeksan liuskaa. Se valmistuu joskus, tai sitten ei koskaan. Toivottavasti valmistuu. Sen kun on tarkoitus sanoa itselleni tärkeitä asioita elämästä, kuolemasta, nuoruudesta, vanhenemisesta, köyhyydestä, rikkaudesta ja rakkaudesta. Yritän kirjoittaa siitä mahdollisimman romanttisen. Myös junilla on siinä tärkeä osa.
Romaani sijoittuu periaatteessa kuvitteelliseen Kartanonrinteen lähiöön, jotta voin satuilla mitä huvittaa joutumatta todellisten lähiöiden asukkaiden piestäväksi. Kartanonrinteen innoittajia ei silti ole vaikea päätellä. Minulle valkeni joskus tekeleen suunnitteluvaiheessa hyvinkin ilmestyksenomaisesti, ettei tällainen juttu voi sijoittua kliseiseen Itä-Helsinkiin. M-radan varren hoodit kiehtovat huomattavasti enemmän. Tällä on ehdottomasti paljon tekemistä SMC Lähiörottien musavideoiden ja varsinkin Teflon Brothersin huikean "Muistojen Malminkartano" -biisin kanssa.
Kun metsästää eksotiikkaa itselleen melko tuntemattomasta lähiöstä, on teemabiisi aivan olennainen asia. Teemabiisi on tosielämän Instagram - en kylläkään oikein tiedä, mikä Instagram on, mutta käsittääkseni joku tällainen meeminomaisesti käytetty efekti, joka saa valokuvan vaikuttamaan nostalgis-romanttiselta. "Muistojen Malminkartanossa" mainitaan paljon paikkojen ja henkilöiden nimiä, jotka kuulostavat myyttisiltä. Jokainen spurgu, jokainen puistonpenkki muodostaa oman myyttinsä.
Kantsun ja Maltsun ostareiden ympäristöstä ja näiden kahden lähiön välimaastosta löytyy myös outoja leikkipuistoja, eksymisen mahdollistavia metsätaipaleita, Mätäoja ja Varustelekan pääkonttori. Vain suomalaisessa (tai ehkä yleisemmin pohjoismaisessa) lähiössä voi olla näin paljon viheralueita ja silti "oikea" lähiömeininki sekakäyttäjineen ja diskreetit pahoinpitelyt mahdollistavine rautatieasemineen.
Kun Malminkartanon asemalla odottaa harvoin kulkevaa M-junaa varttitunninkin, epäilyttäviä tyyppejä silmänurkastaan vilkuillen, tajuaa keskeisen eron Itä-Helsingin metrolähiöihin. Niistä pääsee liian helposti pois. Minä samaistun junaradan varassa eläviin syrjäkulmiin.
"Rautatie, rautatie menee etelään.
Jos pelaat keskinkertaisuuden säännöillä, et voi kuin hävitä."
